Ensimmäinen telakka ja DNS

Voi %&#!. Maanantaina diagnoosiksi angiina ja kymmenen päivän antibioottikuuri päälle. Tätä myötä oli Paavo Nurmen Maratonin puolimaraton taputeltu. Miten voi joku lastentauti kaataa raavaan miehen ja miten tästä voi taas nousta?

Viime sunnuntaina töistä tullessani tunsin outoa lihassärkyä koko kehossa ja voimattomuutta. Kuumemittari heilahti mukavasti 38,55℃:een. Flunssat olin kärsinyt jo vuosien ajan kuumeettomasti, joten siitä tiesin, että tästä ei seuraa mitään hyvää.

Maanantaina työterveyteen ja diagnoosiksi angiina ja hoidoksi kymmenen päivän antibioottikuuri. Lievän uhon vallassa lähdin lääkärin luota, mutta minuutin googlettelu riitti: DNS. Ei todellakaan kiinnostanut sydänlihastulehdus tai läppien tuhoutuminen. Kiitos streptokokki A vain kovasti!

Jokaisessa enemmän tai vähemmän liikuntaa harrastaneiden parissa telakka on aina kova paikka. Olin lukenut ennen tätä Juoksufoorumi.fi:stä telakkatarinoita ja etenkin se henkinen tuska oli jäänyt mieleen. Itseni kohdalla kyseessä ei toki ole kuukausien mittainen tauko, mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen. Elämäntapamuutoksen tehneenä pelottaa etenkin motivaation säilyminen ja palaaminen vanhoihin huonoihin tapoihin.

Yksityiselämässäni on ollut viime aikoina murhetta, joten maanantai-iltana tuntui, että huono onni ei lopu ikinä. Tuon illan kynsin synkissä vesissä, mutta seuraavana päivänä pystyin jo asiaan suhtautumaan analyyttisemmin. Tajusin, etää tämä oli keholtani pysähtymiskäsky. Olin paennut huoliani ja murheitani kovaan treenaamiseen, enkä ollut kohdannut niitä henkisesti. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus.

Nyt on Paavo Nurmen Maraton juostu ja motivaationi juoksua kohtaan on edelleen kova. Ensi vuoden päätavoite on jo kirkastunut ja antibioottikuurin loputtua liikunta jatkukoon. Alkakoot se vaikka tuon penteleen pitkän nurmikon leikkaamisella. Syyskuussa lohtua tuovat parit rennot polkujuoksutapahtumat lähialueella.

Kaikille Paavo Nurmen Maratonin eri matkoillle osallistuneille vilpittömästi onnea! Te olette kaikki voittajia!

Run Forrest Run!

Testaustauko: Nike Zoom Vomero 14

Juoksenneltuani aikani Nike Zoom Elite 8:lla (malli jo 4 vuotta vanha, joten niistä en kirjoita arviota) aloin kaipaamaan hieman vaimennetumpaa kenkää pitkille hitaille lenkeille ja palauttaville hölkille. Vomeroilla en ollut aikaisemmin juossut, mutta tiesin, että ne edustivat hieman vaimennetuimpia Niken juoksukenkiä. Löysinkin Sportamore.fi hyvän tarjouksen (100,90€), jota en voinut ohittaa.

Nike Zoom Vomero 14 oli internetistä lukemani perusteella otettu vastaan hyvin ristiriitaisin tuntein. Arvosteluissa joko kehuttiin tai haukuttiin. Osa kritiikistä tuli tietenkin Vomero -malliston uskollisilta käyttäjiltä, jotka moittivat, että Nike oli uudistanut liian radikaalisti uusinta mallia. Avaan tätä pienellä tarinalla.

Olipa kerran perhe johon kuuluivat isä Vomero, äiti Pegasus ja poika Zoom (tähän sopisi esim. jo lopetettu Elite, Streak tai Fly, riippuen siitä, oletko 5k -raketti vai maratonjyrä). Isä Vomero oli laiskanpulskea, kaljuuntuva ja leppoisa, joka tykkäsi rauhassa istuskella sohvalla ja katsella telkkaria. Äiti Pegasus oli touhun ihmisiä, joka piti arjen käynnissä niin, että homma toimi. Poika Zoom olikin sitten villimpi tapaus, joka säntäili sinne ja tänne eikä malttanut pysyä kauaa paikoillaan.

Tulipa sitten päivä, jolloin isä Vomero sai ikäkriisin ja alkoi kuntoilemaan sekä pitämään ulkonäöstään huolta. Jonkin ajan päästä hänen ulkomuotonsa olikin muuttunut paljon. Hänestä oli tullut salskea, aktiivinen ja hyvinpukeutuva keski-ikäinen herrasmies. Työkaverit ja puolitutut ihastelivat muutosta, mutta lähisukulaiset olivat ihmeissään. He kuiskuttelivat keskenään, että eihän vain sillä ole toista naista, ja meinaako se perheensä jättää?

Isä Vomerokin kuuli ilkeämielisistä huhuista, mutta hän oli sen verran itsevarma, että ei piitannut niistä. Hän rakasti perhettään, kuten ennenkin ja myös näytti sen. Onnellisinahan nuo elivät elämänsä loppuun asti.

Paketti saapui nopeasti ja toden totta, olivatpahan menevän näköiset kengät. Suosin yleensä kirkkaamman värisiä juoksukenkiä, mutta tämä väriyhdistelmä toimi. Kengät vaikuttivat muutenkin erittäin laadukkaalta työltä. Sitten alkoivat vaikeudet.

Otin käyttöön ylimmätkin nauhanreiät, koska käytän lukkonauhoitusta. Laitoin kengät jalkaan ja kiristin. Tuskanhiki alkoi valua otsaltani, sillä kengät puristivat ja eivät tuntuneet yhtään hyviltä. Netissä oli moitittu iltin lyhyyttä ja olihan se nyt naurettava. Homma ei toiminut alkuunkaan.

Kokosin kuitenkin itseni ja nauhoitin kengät uudelleen. Nyt solmin ihan normaalisti, enkä käyttänyt ylimpiä reikiä. Heti parempi tuntuma ja iltin lyhyyskään ei haitannut. Nämä kengät olivat tarkat nauhoitustyylistä ja kiristämisestä. Huokaisin helpotuksesta.

Otin muutaman askeleen ja hain kenkiin tuntumaa. Pohjassahan on erikoinen railo ja huomasin, että se antoi joustoa myös sivuille. Oman kokemukseni mukaan railo keventää kenkää ja juostessa ohjaa energiaa sivuille vakauttaen askellusta. Kengät istuivat todella hyvin jalkaani ja tuntuivat tukevilta. Eliteen verrattuna varpailla oli vähemmän tilaa ja lesti oli kapeampi, mutta se ei haitannut.

Enää puuttui testilenkki ja lähdin juoksemaan hidasta ja tasaista vauhtia. Monet olivat moittineet, että vaimennustyyny tuntui inhottavasti päkiän alla. Huomasin itsekin oudot möykyt, mutta ne enemmänkin hieroivat mukavasti ja kahden kilometrin jälkeen katosivat, eivätkä palanneet myöhemmillä lenkeillä. Nämä kengät todellakin vaativat break-in juoksun.

Mittaa lenkille tuli 7 km ja lopussa fiilis ja ensivaikutelma kengistä oli hyvä. Kengät sopivat hyvin askellukseeni ja vaimennus tuntui sopivalta. Liian vähäistä päkiävaimennusta on moitittu, mutta itse en huomannut kyseistä ongelmaa. Päällinen on tukevaa verkkokangasta, mutta hengitti silti hyvin. Sellaisen asian kuitenkin huomasin, että nilkan sivujen kohdalla kengän profiili on matala. Tämä voi joillekin aiheuttaa nilkan palluroihin hiertymiä jos käy huono tuuri. Itselläni vasemmassa nilkassa ei mitään tuntemuksia, mutta oikeassa tuntui sisäsyrjällä pientä painetta. En kuitenkaan saanut hiertymiä. Kantapää istui kenkään mukavasti ja akillesjänteelle muotoiltu ura tuntui hyvältä.  Tämän testin kirjoittamishetkellä olen juossut Vomeroilla parin viikon ajan ja edelleen tyytyväinen.

Ymmärrän, että aikaisempien Vomeroiden käyttäjät eivät välttämättä pidä tästä versiosta. Nike on tehnyt siihen isoja muutoksia ja malli on lähentynyt Pegasuksia. Itse olen kuitenkin tyytyväinen hankintaani ja ne sopivat hyvin rotaatioon. Näillä kengillä ei tee mieli juosta nopeita tai kiihtyviä lenkkejä. Ne ovat parhaimmillaan hitailla ja tasavauhtisilla lenkeillä. Juoksu tuntuu helpolta, ei tarvitse kuin kiihdyttää haluttuun nopeuteen ja loppu menee automaattiohjauksella.

Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu parin vuoden sisällä. Sulautuuko Pegasus Pegasus Turbojen kanssa ja ottaako Vomero nykyisen Pegasuksen paikan? Mielenkiinnolla jäämme odottamaan Niken peliliikkeitä Vomero -mallin suhteen. Tämä versio ei ehkä vielä ollut the läpimurtokenkä, mutta hyvältä suuntaus vaikuttaa.

POS
+vakaa
+istuu hyvin ainakin meikäläisen jalkaan etenkin kantapäästä
+vaimennus sopiva, ei liian pehmeä/kova
+onhan nämä nyt hienon näköiset
+laadukasta työtä

NEG
-onhan se iltti naurettavan lyhyt, tiedä mikä aivopieru suunnittelupöydällä sattunut
-nauhoituksen kanssa voi joutua takkuamaan ja olla tarkkana kiristämisen suhteen
-kengän "low-cut" nilkan kohdalla voi huonolla tuurilla joillekin aiheuttaa hiertymiä
-kallis ovh, pyörii kaupoissa 150€ hujakoilla

ARVOSANA

8/10 nauhanreikää

Ps. Minkäänlaista kaupallista yhteistyötä en ole harrastanut. Omalla rahalla omaan käyttöön ovat nämä kengät hankittu.

Siksi juoksen

Ihmistä kun vertaa muihin eläimiin niin ihminen ei ole kovin ketterä, ihminen ei ole voimakas, ihminen ei ole nopea, ihminen ei osaa lentää eikä ihminen ole vedessäkään omimmillaan. Mikä sitten on meidän vahvuus? Mitä saimme evoluutioarvonnassa ihmiskunnan alkuhämärissä? Me saimme kestävyyden.

Ihminen pystyy etenemään pitkiä matkoja juosten ja kävellen päiväkausien ajan, kunhan vain vettä ja ravintoa on saatavilla. Tämän ominaisuuden avulla pystyimme savannilla uuvuttamaan saaliseläimiä ja selvisimme lajina. En ole tietystikään mikään alan asiantuntija, mutta kehomme lämmönsäätely on ollut tässä isossa roolissa. Voimme todeta, että kestävyysjuoksu on meille yksi luonnollisimmista harrastus- ja kilpalajeista. Älkääkä nyt pyöräilijät, parisoutajat tai riippuliitäjät vetäkö pakastehernettä nenäänne, en ole laittamassa mitään lajia toisen edelle. Kaikki liikkuminen ja ulkoilu on hyvästä.

Kun aloitin juoksun taas vuosien tauon jälkeen, oli se minulle ensisijaisesti mielen terapiaa ja henkisen hyvinvoinnin kehittämistä. Minua ei kiinnostanut sykerajat tai erilaiset harjoitusohjelmat. Juoksu oli minulle meditaatiota ja pääsin jonkinlaiseen transsiin, johon toistuva liike minut vaivutti. Hinkkasin saman pituista reittiä tasaisella vauhdilla ja pyrin saavuttamaan zen -tilan. Jos olen kiinnostunut jostain asiasta tai aiheesta, olen myös tutustunut kulloisenkin mielenkiinnon kohteen teoriaan ja taustoihin. Lopulta juoksunkin kanssa kävi niin, että aloin haalimaan internetistä ja kirjoista juoksutietoutta. Silloin alkoi itämään ajatus siitä, että tätähän voisi harrastaa tavoitteellisemmin kuin vain sitä samaa reittiä hinkaten päivästä toiseen zenistä huolimatta.

En pidä välineurheilusta, mutta aloitin tavoitteellisemman harjoittelun ostamalla Polar M430 -juoksukellon. Tästähän se kilpavarustelu sitten alkoikin ja juoksukamaa- ja kenkiä on tähän mennessä kertynyt jos jonkinmoista. Puolustuksekseni voin sanoa, että kaikki hankinnat ovat säännöllisessä käytössä. Loppusysäyksen juoksuhulluuteen antoi erään kaverini vitsi Paavo Nurmi -maratonin puolikkaalle osallistumisesta. Vastasin empimättä, että sopii. Kaverini oli maalannut itsensä nurkkaan, mutta ei halunnut perääntyä. Suoraselkäinen kun on. Nyt on sitten toukokuusta asti harjoiteltu puolimaraton tähtäimessä ja kunto ulosmitataan 17.8.2019. Tätä kirjoittaessa juoksukuntoa ei voi enää parantaa, mutta sen voi pilata.

Nykyhetkellä juoksu maittaa ja on tasapainossa henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kanssa. Pääsen edelleen zen -tilaan vaikka harjoitteluni onkin tavoitteellista ja ohjelmallista. Juoksu tuntuu yksinkertaisesti hyvältä.

Päivänä jona sukka ei mennyt jalkaan

Olen työpaikkani pukuhuoneessa ja yritän saada sukkaa jalkaan. Se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja hiki kihoaa otsalleni. Katson itseäni vastapäisen seinän peilistä ja myönnän itselleni vihdoin totuuden. En ole roteva, enkä harteikas. Olen pelkästään läski ja huonossa kunnossa.

En nuorena ollut mitenkään urheilullinen lukuunottamatta lyhyitä kokeiluja lentopallon ja painin parissa. Lentopallo oli yksinkertaisesti tylsää. Painiharjoitusten alku- ja loppujumpista pidin, mutta kun oli aika hommata painitrikoot, vetäydyin takavasemmalle ko. lajista.

Elämä lapsena ja nuorena pienessä maaseutukylässä oli kuitenkin aktiivista ja liikunnallista. Joka paikkaan pyöräiltiin tai käveltiin. Talvella juostiin pelloilla ja lumihangessa touhattiin mitä milloinkin. Kesällä pyöräiltiin monta kilometria uimaan ja juoksenneltiin pitkin metsiä päivittäin. Koulumatkat kuljettiin luonnollisesti myös pyörällä tai kävellen.

Ruokaa sai mättää huoletta ja kroppa pysyi solakkana aina armeijan kynnykselle asti kun ensimmäistä kertaa huomasin, että paino olikin yllättäen lähtenyt reippaaseen nousuun. Armeija-aikana asia taas korjaantui ja muutama vuosi meni taas sujuvasti. Sitten piti perustaa perhettä ja alkoivat kuuluisat ruuhkavuodet.

Vuorotyö, pienet lapset ja omakotitalon pyörittäminen vei kaiken ajan, ainakin omasta mielestä. Paino nousi ja jaksaminen oli kortilla. Ensimmäistä ryhtiliikettä aloittelin kymmenen vuotta sitten, joka kantoikin parin vuoden ajan. Sitten repsahdettiin taas, tuli avioero ja rasvainen ruoka toi lohtua epäsäännöllisen elämänrytmin oheen, kunnes päästin tekstin alussa kuvailtuun sukkakohtaukseen työpaikan pukuhuoneessa.

Sukkakohtaus tapahtui tämän vuoden helmikuussa ja silloin tajusin, että tarttis tehä jotain. Edellisen ryhtiliikeen aikana olin kuntoilun aloittanut juoksusta. Mitään ymmärrystä juoksuharjoittelusta ei ollut vaan kiersin samaa reittiä, joka lenkillä. Jokaisella lenkillä oli pyrkimyksenä parantaa edellisen lenkin aikaa. Tällä tasolla oli juoksuharjoitteluni vuosia sitten. Punttisali meni lopulta juoksemisen ohi kunnes sekin hiipui.

Ryhtiliike vol. 2 alkoi punttisalikäynneillä, koska elettiin keskellä pimeää talvea. Ruokavaliota en sinällään säätänyt vaan aloin syömään säännöllisesti normaalia ja monipuolista kotiruokaa välipaloineen. Pyrin pitämään hiilihydraatit ja proteiinit tasapainossa. Kasviksia olin syönyt mielelläni aiemminkin. Välttelin pitkälle prosessoituja eineksiä ja roskaruokaa. Paino alkoi tasaisesti laskemaan ilman mitään erikoisia dieettejä. Ohjenuorana vain, että säännöllisesti liikuntaa ja normaalia kotiruokaa polttoaineena.

Kevätaurinko kun alkoi lämmittämään ja asfaltti pilkisti lumesta, kaivoin kymmenen vuotta vanhat lenkkarini komerosta. Sitten aloin juoksemaan.

Seuraavassa päivityksessä menen tarkemmin juoksemiseen, joka on minulle se tärkein juttu fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta.